Arkitottelevaisuuskurssi / Espoo
RYHMÄKURSSIT TOISTAISEKSI TAUOLLA
TIISTAISIN
MAALISKUU|klo 19.-19.50|2.3.-6.4.2021 » KURSSI TÄYNNÄ!
6 kurssikertaa |144€| paikka: Espoo, Karapellontie 4 C b
TAMMIKUU|klo 19.-19.50|12.1.-16.2.2021 » KURSSI TÄYNNÄ!
Sopii kaikentasoisille koirille ja ohjaajille, pienryhmässä edetään yksilöllisesti, kunkin taitojen mukaan.
Kurssilla vahvistetaan koiran ja ohjaajan välistä kontaktia ja yhteistyötä, mikä helpottaa hallintaa esimerkiksi ohitustilanteissa.
Kun ohjaajalla on kuhunkin tilanteeseen sopivat palkkiot, löytyy koiralle mukava työvire. Motivoituneen koiran kouluttaminen on mielekästä ja tehokasta, minkä myötä molemminpuolinen luottamus vahvistuu. Kurssilla harjoitellaan mm. luopumista ja häiriönsietoa sekä rauhoittumista, odottamista ja luoksetuloa sekä muita arkitottelevaisuuteen liittyviä asioita.
Hyvin käyttäytyvän koiran kanssa on mukava liikkua ja perusasioiden osaaminen on hyvä pohja myös eri harrastuslajeille. Oman koiran hallinta kuuluu vastuuntuntoisen koiranomistajan taitoihin ja kurssilla näitä taitoja kehitetään palkitsemiseen perustuvin menetelmin. Koulutuksen tulee olla hauskaa sekä koiralle että koiran ohjaajalle!
Kurssin viihtyisät koulutustilat sijaitsevat hyvien kulkuyhteyksien päässä Espoon Karamalmilla osoitteessa Karapellontie 4 C b, vain reilun 0,5 km päässä Keran juna-asemalta.Ennen kurssin alkua osallistujille tarkempaa kurssi-infoa sekä orientoivaa ennakkomateriaalia luettavaksi.